tämänkin avunhuudon tuhoan kuitenkin
koska olen kovin sekaisin
meistä en ole se jossa on eniten miestä
vaikka ehkä siltä näytänkin
olen heikko sitä näytä en, mutta tahdon korjata tilanteen
mitä teen? soitan puhelimeen
sinä olet ainoa lääke

ääääääääääääääääääääääääääääääää

juhannus oli suhteellisen kakka. olin somerolla perheen kanssa, ja kuten ei yleensä, ei tälläkään seuraa siitä seurannut yhtään mitään hyvää kun oltiin koko perheen voimin koolla jossain. en jaksaisi muistella tai muuten puida asioita, mutta sen voin kertoa, että vaikkei mulla aikaisemmista juhannuksista oli juurikaan minkäänlaista muistikuvaa (ei sillä että olisin juonut tai mitään, mutta lähinnä sillä että juhannus ei ole jotenkaan ikinä ollut mulle erityisen merkittävä ja mieleenpainuva juhla) tämä oli ehdottomasti yksi tylsimmistä juhannuksistani ikinä. halleluuja aamen.

muutenkin olen ollut leirin jälkeen melkeen koko ajan vittuuntunut ja muuten allapäin ja vihainen. leirin jälkeen vasta kunnolla tajusin miksi viihdyin siellä niin paljon. nautin todella siitä miten tunnen olevani avuksi ja siitä miten mua kehutaan ja mulle kerrotaan että onnistuin hyvin. saan kuulla sitä kotona kovin harvoin. lisäksi leirin aikana olin erossa tietyistä ihmisistä, itseasiassa melko monestakin, jotka olen joutunut taas kohtaamaan leirin jälkeen, ja jotka saavat mut vaan entistä huonommalle tuulelle. joskus tekisi mieli päästää itsekäs pikku-suvi valloilleen ja sanoa vaan suorat sanat näille ihmisille. sanoa, etten vaan jaksa heidän seuraansa juuri nyt, kenties en koskaan enää, mutta koska haluan olla reilu ja epäitsekäs ja mukava kaikille sun muuta paskaa, en tietenkään voi näin tehdä. en vaan jaksa, ainakaan juuri nyt, sitä että ongelmat kaadetaan mun niskaani. en jaksa puhua jos ei ole puhuttavaa. en jaksa en jaksa EN JAKSA.

tulevalla viikolla pitäisi varata kampaaja ja shoppailla ehkä samalla turussa vähäsen, käydä kirjastossa, tavata iitua ja mennä ehkä katsomaan sinkkuelämää hänen kanssaan, mennä keskiviikkona isospalaveriin... mukavaa kun on mukavaa tekemistä. sitten onkin vuorossa viikko jossain metsän keskellä ah-niin-rakkaan perheeni kanssa, ja olen melkoisen varma että tuo viikko ei tuo tullessaan juurikaan muuta kuin tappelua. riitoja minun ja vanhempieni välillä, riitoja siskojeni välillä, riitoja vanhempieni ja siskojeni välillä, riitoja minun ja siskojeni välillä ja riitoja vanhempieni välillä. tuntuu välillä että meidän perhe koostuu viidestä niin totaalisen erilaisesta ihmisestä, enkä itse haluaisi muistuttaa heistä ketään tippaakaan enempää kuin nyt muistutan. perheeni jäsenillä on jopa useita ominaisuuksia jota ihmisissä suorastaan halveksin. voitte vaan kuvitella miten mukava viikko varmasti luvassa!

onneksi mökkireissun jälkeen tulee ruissi, joka toivottavasti auttaa heittämään aivot narikkaan ja ajattelemaan jotain ihan muuta kuin kaikkia maailman paskoja juttuja, tai kenties olemaan ajattelematta yhtikäs mitään! mulla on aika suuret odotukset kyseistä tapahtumaa varten, samoin kuin tuntuu anskullakin olevan, joten jumala, jos olet olemassa ja luet tätä blogia, pyydän että teet ruissista onnistuneen kokemuksen niin että kaiken tämän paskan keskellä olisi edes jotakin joka auttaa jaksamaan.

omituista myöntää mutta odotan jo vähän koulun alkua. mua kyrpii olla kotona kaiket päivät kun säät on niin huonot ja jotenkin ei vaan huvita tehdä mitään vaikka ulkona oliskin kiva ilma. onneksi kuitenkin on vielä tulossa kaikkea mukavaa kesän aikana, ainakin tuo ruisrock ja sitten myös jazzit iitun kanssa - uskon että siitäkin tulee ihan mielettömän loistava reissu!

toivottavasti teillä on mukavampaa.

ps mua ahdistaa kaikki niin enköhän voi huoletta lisätä vettä myllyyn! haluisin poikaystävän. mua harmittaa kun ihastun aina vääriin poikiin, semmoisiin jotka ei ikimaailmassakaan voisi kiinnostua musta. ja sitten musta taas kiinnostuu semmoiset joista en itse tykkää. ja jos joskus vähänkään tykästyn johonkin, en uskalla tehdä aloitetta paitsi todella pitkän harkinnan jälkeen eikä siitä sittenkään mitään hyvää seuraa. kaipaisin sitä tunnetta että olisin edes ihastunut johonkin, mutta kun kesän aikana mulla ei oikeastaan ole ollut edes semmoista. on ollut niin kovin paljon muuta ajateltavaa ja sitten kun en ole nähnyt sitä yhtä niin olen ikäänkuin, unohtanut. no mun pitäisi ehkä tutustua johonkin uusiin ihmisiin tai jotain (koska ainakaan tämän hetken tuttavapiirissä ei ole ketään jonka kanssa voisin kuvitella olevani tippaakaan mitään muuta kun kavereita), mutta mä nyt en ole mikään erityisen hyvä tutustumaan.

tästä nyt heijastuu semmoinen että kaipaisin vaan rakastumisen tunnetta, mutta ei se niin ole. haluisin vaan... haluisin että olis joku joka halais mua kun mulla olis huono päivä, niin että se päivä muuttuis paremmaksi ja sade muuttuis auringoksi ja päinvastoin mielellään myös (eli siis jos sillä hänellä olisi huono päivä niin...)! haluaisin jotain mitä en voi varmaan saada niin kauan kuin olen vain tämmöinen. pakko varmaan turvautua kauneusleikkaukseen, mutta onko sisäisenkin kauneuden puutteeseen jotain leikkauksia?

antaisit vielä kymmenennen mahdollisuuden,
tällä kertaa pitäisin lupauksen
kyllä minä olen pahoillani, huomaat sen
saisit maailmankaikkeuden, tosin viallisen