tunnen kaiken kaatuvan päälleni
sorrun taakkani alle
mä jaksa en - uupunut oon
kukaan ei ymmärrä vapisen pelkään
tuntuu kuin matkani kesken jäis
kuulla saan:
älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa
älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa
älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan
älä pelkää, hän kanssasi kulkee ja johdattaa
tänään kului koko päivä isoskoulutuksessa. tai no eihän tämä päivä vielä ohitse ole, mutta en varmaan tee enää tänään muuta kun nukun viikon aikana kerääntyneitä univelkoja pois. isoskoulutus alkoi aamulla jo kymmeneltä ja ansku tuli iskänsä kanssa hakemaan mut siinä ennen kymmentä. ensin oli pikkuinen aamuhartaus. koko isoskoulutsviikonlopun aiheena on hartaus, joten siitä sitten jatkettiin. ensin mietittiin vastauksia joihinkin kysymyksiin ja sitten alettiin pienissä ryhmissä suunnittelemaan hartautta. ennen hartauden suunnittelua oli kuitenkin ruokatauko, jonka aikana käytiin anskun luona syömässä hese-ruokaa jota anskun iskä oli meille hakenut. suurensuuret kiitokset vielä, vaikkei iso-t tätä tekstiä (toivottavasti!) varmaan luekkaan! tarjoan sitten ens kerralla anskulle heseruokaa tai bagelia tai mitä tahansa. ruokatauon jälkeen alkoi hartauden suunnittelu.
hartauden suunnittelussa olin anskun ja teron ryhmässä, ja meidän aiheena oli ystävyys. tein siis hartautta ystävyydestä erään rakkaimman ystäväni kanssa, ja jotenkin siitä kehkeytyi riita. melko ironista, etten sanoisi. hartauden suunnittelu sujui ihan hyvin, melko laiskasti tosin. hartauden piti olla valmis kahteen mennessä, ja kun kello löi kaksi ei meidän hartaus ollut vielä läheskään valmis. saatiin onneksi aikaa puoli kolmeen asti. kuitenkin siinä paikkeilla (sisi joskus kahden jälkeen) ansku ja tero päättivät lähteä tupakalle, ja ansku sanoi ettei minun kannata mennä mukaan, koska ansku tietää erityisen hyvin mitä mieltä olen tupakasta. no jäin sitten yksin odottelemaan näitä kahta sankaria ja mietin samalla mitä hartauteemme voisi lisätä - koska no, se oli aika lyhyt - ja muutenkin sen toteutusta ym.
kun ansku ja tero tulivat tupakalta, mua vähän ärsytti. suurimmaksi osaksi ehkä siksi, että meidän hartaus oli mielettömästi kesken, ja he sitten päättivät just silloin lähteä, mutta myös siksi, että musta tuntuu pahalta kun mut jätetään ihan yksin. oli siellä tietysti tiia ja muitakin tuttuja, mutta paha niitä on mennä häiritsemään kun tekevät omaa hartauttaan. sitä, jota meidänkin ryhmän todentotta olis pitänyt tehdä. no, mietin siinä sitten että koska tämä on melkoisen lyhyt, vain pari lukukohtaa ja laulu, että vois laittaa vielä vaikka toisenkin laulun. ja mietin myös sitä, että missä järjestyksessä kaikki tulee. kuka lukee mitä ja koska lauletaan, vai lauletaanko yhtään.
kun ansku ja tero tulivat, ehdotin anskulle että jos otettaisiin mukaan vielä toinen laulu. ansku ehkä tiuskaisi mulle vastauksen jotenkin, tai sitten se tuntui vaan silti, tai sitten olin itse tiuskaissut kysymyksen niin ettei siihen oikein muuten olis voinutkaan vastata. ansku vastasi ettei toista laulua tarvita. no, ei sitten. sitten kysyin hartautemme järjestyksestä, kuka lukee mitä ja milloin jne. tässä vaiheessa anskukin jo taisi olla suuttunut, tai siltä se ainakin tuntui. en tiedä edes tiesiköhän ansku, että ne jutut piti suunnitella, mutta jokatapauksessa. koko suunnittelu olikin sitten tiuskimista puolin ja toisin (paitsi teron osalta, joka ei muutenkaan kamalasti koko suunnitteluun edes osallistunut)
kun sitten viimein porukat alkoivat vuorotellen pitää hartauksiaan, muita hartauksia kuunnellessamme anskukin ymmärsi että siihen meidän hartauteen on saatava toinen laulu ja pidempi rukous. tauon aikana löydettiinkin toinen rukous (vanhan: rakas jumala, kiitos ystävistä. aamen -tyylisen rukouksen sijaan) tauolla katsottiin myös lauluja, muttei löydetty cd:ltä sitä laulua joka olis haluttu, joten katsotaan se sitten huomenna, jolloin pidetään tämä hartautemme. tauolla olin jo oikeastaan leppynyt, koska lepyn kyllä aika helposti, ja ajattelin anskunkin jo leppyneen ja unohtaneen mun varmastikkin tökerön käytökseni. kaikkien tämän päivän hartauksien lopuksi ritva-pappi kertoi millainen on hyvä hartaus. asiat liittyy toisiinsa, hyvin pohjustettu kaikki ja hyvään hartauteen kuuluu myös herran siunaus ja johdanto. no, meidän hartaudessa ei ole mitään noista elementeistä. onneksi kello oli aika pian neljä ja päästiin kotiin.
kuitenkin kun oli kotimatkan aika, huomasin että ansku oli mulle edelleen vihainen. tiia tuli meidän kanssa samaa matkaa, ja kertoili hänen, iitun ja muutaman muun eilisistä tsempaloista HAha voi teitä naiset ! voi iitua ! kun tiia lähti meidän porukasta ensimmäisenä pois, isovanhempiensa luokse, sen huomasi, ettei kaikki mun ja anskun välillä ollut ihan okei. kummatkin oltiin vaan ihan hiljaa. "eikai ole pakko puhua jos ei oo mitään puhuttavaa." niimpä. mutta puhuttavaa olis varmasti ollut enemmän kuin tarpeeksi, kumpikaan ei vain ollut halukas sanomaan mitään. tai sitten ei riittänyt rohkeus. ei ollut rohkeutta pyytää anteeksi, koska ei ollut ihan varma mitä toinen vastaa. tuntui että jos olisin pyytänyt anteeksi tai sanonut yleensäkkään mitään (koska asiaa mulla kyllä olisi ollut) rikkonut sen hiljaisuuden, olisin vain hämmentänyt soppaa, lietsonut riitaa, entisestään. ehkä vielä joskus opin kunnolla pyytämään anteeksi, ja olemaan ajattelematta tekemisieni seurauksia liikaa. en tiedä, ehkä anskulla ei edes ollut tunnetta, että jotain olis puuttunut, mutta mulla oli. matkan aikana vaihdettiin yksi lause ja yksi sana. moi.
seistään kauan vierekkäin
erillään mut lähekkäin
mä uskallan vain olla hiljaa
märkää maata tuijottaa
mut kaiken, kaiken
ja kaiken kertoa jos vois
silloin, sä silloin
sä silloin säikkyisitkö pois
jälleen mä pelkään
mua harmittaa. mua harmittaa tietysti aina jos olen riidellyt. mutta nyt mua harmittaa, koska tälle riidalle ei ole edes mitään järkevää syytä ja silti olen siihen itse syyllinen. ei tosin riidoille yleensäkkään ole mitään järkeviä syitä, mutta nyt ei varsinkaan. en tiedä mitä tekisin. tietysti pyytäisin anteeksi. mutta en oikein tiedä mitä pyytäisin anteeksi. anteeksi että mua rupesi, ja rupeaa yleensäkin, ärsyttämään kun jätit mut yksin. anteeksi kun musta tuntui ettei mun ehdotuksia kuunneltu. anteeksi että tiuskin. anteeksi. anteeksi. anteeksi että tykkään susta niin paljon että mua rupeaa valtavasti harmittamaan kun tunnen ettet haluakkaan olla mun kanssa. anteeksi. anteeksi että olen epävarma, usein jopa tyhmyyteen asti. anteeksi että olen vainoharhainen. anteeksi etten usko itseeni tarpeeksi. anteeksi että olen kontrolloiva. anteeksi että olen jossakin tilanteessa liian perfektionisti. anteeksi että haluan niin kovasti onnistua. anteeksi että olet mulle ihan liian tärkeä. anteeksi että välitän susta aivan liikaa. anna anteeksi että olen vain minä.
sitähän sanotaan, että ihmisen on ensin opittava rakastamaan itseään, ennen kuin kukaan muu voi rakastaa häntä. ja uskoakseni sama pätee myös ystävyydessä. käsittääkseni huominen hartautemme loppuu jonkunmaalaiseen sananlaskuun jossa sanotaan, että on ensin ystävystyttävä itsensä kanssa, ennen kuin voi saada muita ystäviä. mulla on tuo vielä vähän vaiheessa. toivon että jonain päivänä opin hyväksymään itseni virheinen, ja pystyn olemmaan oma itseni riippumatta seurasta, pelkäämättä tuomistuksi tulemista.
niin. melko naurettavaa että kirjoitan tänne blogiin jostain niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin nyt kirjoitin. toivottavasti en pahoita tekstillä kenenkään mieltä, koska se on vain oma kantani ja mielipiteeni tapahtuneesta. anteeksi jos olen jonkun mielestä vääristellyt hänen ajatuksiaan. teksit kertoo siitä, miltä musta nyt tuntuu. kamalalta. surulliselta. itkettää. tämmöisten tuntemusten alaisena olen kirjoittanut tämän oman kantani tapahtuneesta. olen tosi huono purkamaan ikäviä tuntemuksia, siksi tämä kirjoitus onkin varmasti epäselvää ja tylsää luettavaa. lupasin kuitenkin itselleni että tänne blogiin kirjoitan kaikki tuntemukseni ihan avoimesti. siksi tein tästä salasanasuojatun. en halua pettää itseäni, ja koska näin olen luvannut, kirjoitan tänne myös huonompina hetkinä.
en tiedä. ehkä saadaan anskun kanssa vielä tänään asiat sovittua. toivon kovasti että saadaan. toivon että nähdään taas huomenna aamulla kivellä joskus vähän jälkeen puoli kymmenen, halataan, ja ollaan taas kuin ennen. kävellään yhdessä kirkkoon kuuntelemaan jumalanpalvelusta ja matkalla puhutaan siitä millaista unta ansku viime yönä näki, ja miten ruma milla laurila oikeasti mun mielestäni on kun tarkkaan kattoo. asioista jotka jäi tänään sanomatta. kaikki palaset olis taas kohdallaan. ollaan sitä suuremmistakin riidoista selvitty. sanotaan jopa, että riitely puhdistaa ilmaa, olettaen tietysti että riidalle on joku järkevä selitys ja riidanjäsenet oppii sen seurauksena toisistaan jotain. ihmisellä on tarve luoda olemisestaan maan päällä mahdollisimman miellyttävää, tietysti. minulla on tarve olla anskun ystävä. tarve tiedosta, että aina on joku, joka ei tuomitse, jolle voin huoletta kertoa ilot ja surut, ja joka itkee tai nauraa kanssani, tilanteesta riippuen. tarve tiedosta että on joku, joka tarpeen sitä vaatiessa halaa ja hymyilee ja kertoo että olen ihan hyvä tälläisenä keskenkasvuisena supparina.
Ystävyysvala:
Olen aina tukenasi:
Kun olet surullinen, juotan sinut humalaan
ja autan juonittelussa sitä ihmispoloa vastaa,
joka aiheuttaa sinulle huolia.
Kun tunnet tuskaa rinnassasi,
nostan autosi pois päältäsi.
Vaihdoit tietysti taas kesärenkaita sen naurettavan,
kahden euron Bilteman tunkin kanssa.
Kun hymyilet, tiedän, että selibaattisi on vihdoin ohi.
Kun elämä kauhistuttaa, kuvailen sinulle taukoamatta
kuinka huonosti asiat todella voisivat olla.
Kun olet hämmentynyt, käytän sinulle puhuessani
yksinkertaisia lauserakenteita ja lyhyitä sanoja.
Kun sairastat, pysyn kaukana sinusta.
En halua tartuntaa.
Kun lennät pyllyllesi, en huolestu.
Noin iso perse vaimentaa iskut hyvin.
Tämä on minun ystävyysvalani. Olen sinun ystäväsi.
Ystävyys on kuin housuun kuseminen:
kaikki näkevät, mitä on tapahtunut,
mutta vain sinä tunnet lämmön.
lauantai, 2. helmikuu 2008
Kommentit